Oppimisteoriat ja mallit

Kasvatussosiologiaa
Koulutuksen ja oppimisen merkitys identiteetin kehittymisessä
Mika Paldanius

Sisällysluettelo
1. Johdanto
2. Koulutuksen ja oppimisen merkityksestä
3. Identiteetti käsitteenä
3.1. Modernin ja postmodernin identiteetin arviointia
3.2. Koulutuksen ja identiteetin suhde
4. Koulutuksen merkityksestä elämänkulkuun
4.1. Muutokset koulutuksessa ja oppimisessa
4.2. Tulevaisuuden koulutuspolitiikan haasteet
5. Pohdintaa koulutuksen ja oppimisen merkityksestä identiteetin kehittymisessä

1. Johdanto
Koulutuksen merkitystä ja identiteetin suhdetta on alettu käsitellä yhä enemmän elämänmittaisena prosessina. Elämänkulkumme kuuluu erilaisia vaiheita ja koulutuksellisesti tärkeitä kasvunpaikkoja, joiden avulla identiteetit ovat kehittyneet elämäntapahtumien ketjuina joko yksilöille tai ryhmille. Vaikka identiteetin käsite on nuori, se on omaksuttu hyvin kuvaamaan itsen tai minän ja yhteiskunnan suhdetta käytännön elämässä sukupolvelta toiselle. Identiteetin etsintä ja siihen liittyvät erilaiset yhteiskunnalliset kokemukset ja suhteet eivät ole ajan myötä yksinkertaistuneet, vaan päinvastoin modernisaation myötä identiteetti käsitteeseen kuuluu yhä monimuotoisempia variaatioita. Identiteetin muodostumiseen on tullut kirjavampia piirteitä, koska sen prosessit ovat vaikeampia, katkonaisempia ja yksilöllisempiä kuin aikaisemmin. Elämänkulkuun liittyviä prosesseja ja ketjuja tutkittaessa on huomioitava erilaisia periaatteita, jotka liittyvät historiallisuuteen, ajoitukseen, yhteisöllisyyteen ja toimivuuteen. Omilla valinnoillamme on merkitystä, mutta olemme riippuvaisia sosiaalisista suhteista ja verkostoista. Elämämme ajoittuvat tiettyihin tapahtumiin ja sosiaalisiin maailmoihin, joissa olemme yhteiskunnan luomassa historiallisessa ajassa.
Yksilöiden elämänkulut, historiat ja tapahtumien vaikutukset identiteetteihin ovat mielenkiintoisia elämänkertametodien perusainesta, joka on mahdollistanut elämäkulkuun liittyvien yksityiskohtien vaikutusten analysoinnin.
Maailmanlaajuiset kriisit ovat vaikuttaneet siihen, kuinka koulutusjärjestelmiämme on kehitetty. Hyvinvointipalvelujen ja koulutuksen leikkaukset ja organisaatiomuutokset 1990-luvulla olivat seurausta syvästä lamasta, johon jouduttiin varsin laajasti Pohjoismaissa. Uudelleenrakentamisessa on ollut haasteensa ja koulutusjärjestelmämme on kehitetty koko ajan niin taloudellisten kuin organisatoristen näkökulmien kautta. Koulutuspolitiikan valinnat ja teknologioiden kehittyminen ovat mahdollistaneet uusia ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottamisessa erilaisissa oppimisympäristöissä. Työelämän ja koulutuksen suhde on tiivistynyt ja muodollisesta koulutuksestakin on tullut joustavampaa, koska se pohjautuu dynaamisuuteen ja verkostoihin. Opettajat tekevät laaja yhteistyötä niin oman alan kuin moniammatillisten yhteisöjen kanssa. Opiskelijoidenkin rooli on muuttunut, koska he osallistuvat entistä monimutkaisimpiin tehtäviin erilaisissa verkostoissa.
Informaatioyhteiskunta on helpottanut yhteiskunnallisen asioiden hoitoa ja erilaisten sosiaalisten verkostojen toiminta on nopeuttanut viestintää. Sosiaalinen maailmamme on muotoutunut uudelleen uusien innovaatioiden myötä. Koulutus ja kasvatussosiologiset keinot auttavat meitä identiteetin rakentamisessa, jota tuemme ja kehitämme omilla yksilöllisillä valinnoillamme. Yhteiskunnan poliittiset valinnat, kuinka eri yksilöiden koulutusta ja identiteettiä tuetaan elämänkulun eri vaiheissa, vaikuttavat siihen, miten tasa-arvo toteutuu. Jos taloudelliset panostukset koulutukseen ovat vähäisiä ja osaamiselle ei anneta arvoa, vaan taloudelliset tekijät sanelevat valinnat, voi yhteiskunnan rakenteet kehittyä eriarvoiseen suuntaan. Postmodernin yhteiskunnan on huomioitava syrjäytymisen vaarat ja tuettava koulutuksen kautta opiskelijoiden yksilöllisiä identiteettejä.

2. Koulutuksen ja oppimisen merkityksestä

Rakennetutkimus ja toiminnan tai vuorovaikutuksen tutkimus ovat suhteellisen erillisiä ja itsenäisiä malleja, joilla etsitään koulutuksen ja oppimisen merkityksiä. Näiden erilaisten lähestymistapojen pitää kuitenkin tukea toisiaan ja keskustella keskenään. Max Weberin sosiaalisen toiminnan ja myöhemmän symbolisen interaktionismin teorioiden avulla voidaan tarkastella koulutuksen ja oppimisen merkityksiä yksilöiden elämässä. Ihmisten toiminta perustuu niihin merkityksiin, jotka he antavat omalle sosiaaliselle todellisuudelleen (Ari Antikainen, 2010 ).
Sosiaalisen interaktionismin kautta ajattelu laajentui, koska sosiaalista vuorovaikutusta alettiin pitää laajempana sosiaalisena ilmiönä, joka syntyy yksiöiden välisen vuorovaikutuksen kautta. Vuorovaikutusta voi olla yksilöiden ja muiden ihmisten lisäksi esineiden ja asioiden kanssa. Sosiaalisen maailmaan kuuluu symbolinenkin todellisuus, jonka kautta opitaan ja analysoidaan yksilön ja muiden määrittelemiä vuorovaikutustilanteita (Ari Antikainen, 2010 ).
Kasvatussosiologian tutkimukselle kriittinen pedagogiikka on pystynyt tematisoimaan erilaisia kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä asioita. Tiedon sosiaalista alkuperää, syntyä, funktioita ja legitimaatioita tutkitaan kriittisessä pedagogiikassa. Valtakulttuurin ja alakulttuurin välisiä kamppailuja analysoidaan. Perusta kriittisessä pedagogiikassa pohjautuu ideologia- ja aikalaiskritiikkiin (Aittola, 2012 ).
Koulutuksen tärkeimpiä funktioita ovat kvalifikaatio, valikointi, integrointi ja varastointi. Koulutuksen yhteiskunnalliset tehtävät kietoutuvat toisiinsa ja niitä voidaan erotella vain keinotekoisesti analysoimalla erillisiä osia. Koulutuksen avulla jaetaan kvalifikaatioita ja niitä tuotetaan työmarkkinoille valtion ohjaamina ja kontrolloimina. Itse peruskoulutuksella seulotaan ja kvalifioidaan yksilöitä omille urilleen. Tietoteknologiset, tuotannolliset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat synnyttäneet kitkaa ja yhteenosumattomuutta koulutuskvalifikaatioiden ja työmarkkinoiden välille. Elinikäisen oppimisen teema on niin koulutuksessa kuin oppimisen merkityksessä olennaista. Muuttuvat työmarkkinat tarvitsevat tekijöitä, joilla on joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja oppimiskykyä. Työntekijöiden jatkuva kyky asettua koulutettavaksi ja alttiiksi muutoksille johtuu siitä, että osa kvalifikaatioista käy tarpeettomiksi ja riittämättömiksi (Ari Antikainen, 2010 ).

3. Identiteetti käsitteenä

Käsitteenä identiteetti kehitettiin ja otettiin käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sen avulla kuvataan minän ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Identiteettiin liittyy sosiaalinen muuntautumiskyky. Koulutusta voidaan arvioida identiteetin kautta. Koulun ja koulutuksen avulla vaikutetaan identiteettiin erilaisin prosessein. Puhutaan elämänkulusta ja siihen kuuluvista ketjuista, jotka vaikuttavat yksilön kehitykseen ja sosialisaatioon. Elderin mukaan (1997) elämänkulun periaatteisiin kuuluu yksilön kehityksessä ja sosialisaatiossa keskeisiä periaatteita, jotka on huomioitava elämäkulkua tutkittaessa.
Identiteettiä muovaavat historialliset periaatteet, joiden kautta yksilön kokemukset ja elämänkulku saavat uusia merkityksiä ja sisältöä. Elämän ajoitus merkitsee periaatetta, jolla on vaikutusta siihen, miten elämäntapahtuma vaikuttaa ihmiseen ajoittumisen näkökulmasta. Yhteisöllisyyden periaate ilmentää yksilöiden riippuvuutta sosiaalisten aspektien kautta. Erilaiset yhteisöt ja verkostot auttavat yksilöitä sosiaalisen maailman jäsentämisessä ja yhteisöllisyyden vaalimisessa. Yksilöt tekevät valintoja koko ajan oman elämänkulkuunsa omilla toimillaan yhteiskunnassa ja siinä vallitsevissa olosuhteissa. Toimivuus periaate pitää ottaa huomioon, kun elämänkulkua tarkastellaan yksilön kehityksen ja sosialisaation näkökulmista. Toimimalla ja tekemällä valintoja ihmisten yksilönvapaus toteutuu ja elämänkulku saa uusia sisältöjä vallitsevassa yhteiskunnassa tai ympäristössä (Ari Antikainen, 2010 ).
Sosiologisena käsitteenä ja sosiaalisena ilmiönä identiteetin suosio oli suurta 1960- ja 70-luvuilla. Ihmisen oman itsensä määrittely ja minän tutkiminen olivat 50- 60 vuotta sitten sosiologisen näkökulman erityisenä kiinnostuksen kohteina. Erilaiset yksilö- ja vuorovaikutustason tarkastelut haluttiin yhdistää erilaisiin analyyseihin. Yksilön reflektiiviset prosessit ovat minän muotoja, jotka auttavat yksilöä ymmärtämään itsensä niin subjektina kuin objektina. Reflektiivisyyden avulla ihminen tarkastelee omien taipumustensa, tekojensa ja taitojensa yms. suhdetta ulkopuolelta käsin. Minäkäsitystä kutsutaan oman minän reflektion toiminnan tuotteeksi ja sitä voidaan kutsua myös identiteetiksi (Ari Antikainen, 2010 ).
Käytännössä identiteettien avulla luonnehdintaan ja määritellään minua, sinua, meitä ja heitä koskevia asioita. Luonnehdintoja tehdään kategorisoimalla erilaisiin luokkiin ryhmäjäsenyyksiä ja henkilöluokkia. Tutkijat voivat analysoida elämänkertoja ja päätyä painottamaan erilaisia tekijöitä, jotka voivat liittyä niin toimijoihin kuin rakenteisiin. Tutkijan tulkinnat voivat vaihdella samaa aineistoa tutkittaessa, koska tutkimusasetelmat ja painotukset vaikuttavat analysointien kautta tehtäviin tulkintoihin. Kun sosiaalista vuorovaikutusta korostetaan yksilön toiminnan kannalta, ensisijaisina tuloksina aineistoissa ovat tutkittavien henkilökohtaiset kokemukset (Ari Antikainen, 2010 ).
Erilaiset teoreettiset näkökulmat ja käsitteet sekä niiden soveltamiset rakentavat kasvatussosiologista ajattelua. Teoreetikoiden toimintatavat vaihtelevat ja teoreettiset käsitteet voivat vaihdella raskaista ja yksityiskohtaisista käsitteistä vaikeasti tulkittaviin virkkeisiin ja lauserakenteisiin. Toisaalta taas jotkut teoreetikot haluavat käyttää mahdollisimman selkeää ja ymmärrettävä kieltä ja rakenteita teorioissaan. Osa tutkijoista ja teoreetikoista tarkastelevat tutkimiaan asioita kylmän viileästi sosiaalisina esineinä tai faktoina Durkheimin tapaan. Tutkimuskohteen ymmärtäminen on tapa, jota Weber käytti ja pyrki näin analysoimaan tutkittavia kohteita omakohtaisten kokemustensa välityksellä (Aittola, 2012 ).

3.1. Modernin ja postmodernin identiteetin arviointia
Identiteetti tutkimuksen tilannekohtaiset, rakenteelliset, elämänkerralis-historialliset ja intrapersoonalliset lähestymistavat voidaan erottaa toisistaan. Elämänkerrallis-historialliset lähestymistavat korostavat sitä, mitä kieli, merkitykset ja minä ovat symbolisina tekijöinä. Toimijoiden kokemukset ja kulttuuriset rakenteet eivät ole keskiössä elämänkertojen ja identiteettien tarkasteluissa, koska itse identiteetin olemassaolo ilmiönä huomioidaan myös. Modernissa lähestymistavassa yksilö on itsenäinen ja itsestään selvä ilmiö, kun taas postmodernissa lähestymistavassa yksilö nähdään paljon dynaamisempana tekijänä, jolla on erilaisissa sosiaalisissa suhteissa jatkuvasti uudistuva rooli (Ari Antikainen, 2010 ).
Pakkojen tilalle tarjotaan modernissa lähestymistavassa valinnanvapautta ja kasvavia toimintamahdollisuuksia. Perinteiden ja henkilökohtaisten suhteiden murentaessa minän vaikuttavaa tasapainoa uhkaa kasvottomuus, jolla on byrokraattisia piirteitä. Ihmissuhteiden pinnallistuminen ja tuntemattomista ihmistä koostuvat asuinympäristöt voivat olla haasteellisia yhteiskunnan kannalta. Yksilö joutuu tekemään monenlaisia valintoja itse ja tämä vaikuttaa yksiöiden arvoperustaan sekä kykyyn selvitä kaikista ristiriitaisuuksista, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. Yksilöityneessä modernissa yhteiskunnassa etsitään vastapainoa paineisiin ja ristiriitaisen minän malleihin. Autenttisen minän tavoittelun avulla etsitään yhteiskunnan tavoiteltuja päämääriä, mutta sen saavuttamisessa voidaan kohdata esteitä sosiaalisten voimien piiristä, jotka kumpuavat modernisaatiosta (Ari Antikainen, 2010 ).
Ihmisten suhde ympäristöön ei rakennu vain siihen, mitä hän kokee asemansa ja toimintaedellytyksensä perusteella omassa elinympäristössään, vaan hänen pitää kehittää oma arvoperustansa tavoittelemiensa asioiden kautta. Toiminnan päämäärät ja tavoitteet ovat maailmankatsomuksen ydin ja yksilöiden arvojen taustalla. Konkreettisia tavoitteita asetetaan hierarkian alemmilla tasoilla yksilöiden töihin, koulutuksiin, perheisiin ja vapaa-ajanvietto tapoihin. Arvojen ja tavoitteiden välillä on vuorovaikutusta, joka on monimuotoista. Sama arvo merkitsee eri yksilöillä eri asioita ja toisaalta sama arvo yksilön eri tilanteissa ei välttämättä aiheuta samanlaista toimintaa (MaijaLiisa Rauste-Von Wright, 2003).
Postmodernissa lähestymistavassa minää kuvataan olioksi, joka on suhteissa oleva, kuvitteellinen ja hajanainen. Postmoderni minä keskittyy sisällön sijasta ulkoisiin asioihin ja tyyleihin. Todellisen ja esitetyn minän välistä eroa ei enää ole. Todellinen ja vakaa yhtenäinenkin minä saa kritiikkiä kahdesta suunnasta. Autenttinen inhimillinen luonto on fiktiota ja sen avulla peitetään psyykeen sirpaloitumista, epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. Toisena asiana autonominen ja autenttinen minä ovat kadonneet modernista yhteiskunnasta. Postmoderniin tilaa kuuluu se, että yhteiskunta tarjoaa erilaisille alistetuille ja marginaalisille ryhmille keinoja vaikuttaa omiin asioihinsa (Ari Antikainen, 2010 ).
Valistuksen aate kuuluu moderniin kulttuuriin. Kiihtyvä työnjako, teollistuminen ja kaupungistuminen ovat luoneet uusia sosiaalisia riskejä. Epävarmuuksien ja ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja hoitoon pyritään löytämään keinoja tutkitun tiedon, asiantuntijoiden ja yhteiskunnan huolehtimien ja luomien erilaisten palveluiden avulla. Itse sosiaalisen järjestykseen ja identiteetteihin modernissa kulttuurissa käytetään järkeä ja oikeudenmukaisuuteen perustuvia periaatteita. Mielivaltaisuus, keinotekoisuus ja byrokratia kuuluvat sosiaaliseen järjestykseen postmodernin yhteiskunnan ja kulttuurin vaalimisessa. Modernin
kulttuurin ristiriidat, vaatimukset ja odotukset merkitsevät yksilöllistymisten ja identiteettimallien eriytymistä (Ari Antikainen, 2010 ) (Ulvinen, 2006 ).
Postmoderni yhteiskunta on modernin kulttuurin kehittymistä eri kehityskulkujen voimistumisen ja vahvistumisen kautta ja tästä syystä postmodernia voidaan kutsua myös myöhäismoderniksi yhteiskunnaksi. Postmoderniin yhteiskuntaan kuuluu epävarmuus, mielivaltaisuus ja tulkinnallisuuden vaikeus. Muutoksen ja eriytymisen kiihtyminen vahvistavat epävarmuutta, jonka ilmentymiä ovat esimerkiksi taloudelliset lamat, ympäristöihin liittyvät onnettomuudet, koulutustutkintojen inflaatiot ja työnäkymien ennustettavuuden vaikeus (Ulvinen, 2006 ). Eriytyminen leimaa postmodernia kulttuuria. Sirpaloituneet ja hauraammat rakenteet vaikuttavat siihen, millaista arvopohjaa yhteiskuntaan luodaan. Elämäntavat ja identiteetit kehittyvät maailmassa, jonka muutostahdin seurauksena erilaiset sosiaalisen toiminnan kentät ja instituutiot joutuvat vaihtamaan suuntaansa ja muotojaan omissa organisaatioissaan. Identiteetteihin liittyvät kriisit ovat mahdollisia, koska muutoksen seuraukset vaikuttavat eri tavoilla eri ympäristöissä. Esimerkiksi identiteettityypit, joita koulu tarjoaa, eivät olekaan työmarkkinoiden, perheiden ja etnisten yhteisöjen vaatimusten mukaisia, vaan jotain aivan muuta (Ari Antikainen, 2010 ).

3.2. Koulutuksen ja identiteetin suhde
Koulutuksen ja identiteetin suhdetta pidetään vuorovaikutuksellisena prosessina, joka jatkuu koko eliniän. Koulutusjärjestelmä kehittää erilaisia identiteettityyppejä ja kasvattaa oppilaiden identiteettejä. Koulutus on apuna vahvistamassa oppilaiden käsityksiä siitä, mitä he edustavat, osaavat ja hallitsevat valmistuttuaan koulutuksesta. Yksilöt tekevät koulutusvalintojansa tosiasiallisen ja ihanteellisen asenteidensa perustella. Koulutusjärjestelmä tarjoaa opiskelijoille erilaisia polkuja ja mahdollisuuksia, joiden kautta yksilöt arvioivat, millaisia identiteettejä on tarjolla eri väylien kautta (Ari Antikainen, 2010 ).
Nykykäsityksen mukaan opettajan rooli on muuttumassa ja vuorovaikutukseen on tulossa uusia sävyjä, jotka vaikuttavat koulutuksen ja identiteetin suhteeseen. Prosessipainotteiset opetukset ideat ovat suositeltavia ja tätä kautta opiskelijat asettavat itselleen tavoitteensa, joiden kautta toimitaan. Opettajien tehtävänä on tukea prosessipainotteisessa mallissa yhteistyökumppanina opiskelijoiden itselle asettamiaan tavoitteita ja tärkeiksi katsomiaan asioita. Ulkoisten tukirakenteiden purkaminen ja opettajan kontrollin vähentäminen pitää olla opettajan yksi tavoite ja tehtävä. Opiskelijoiden itsenäisesti selviäminen on tärkeää, mutta on huolehdittava siitä, etteivät opiskelijat jää ilman tarvittavaa tukea silloin, kun se on tarpeen (Lonka, 2015).
Yksilöt kohdistavat kouluun odotuksia, koska he ovat hakeutuneet omista erityisistä syistä esimerkiksi ammatillisiin tutkintoihin johtaville aloille. Kouluun mennään tietyin odotuksin ja sinne hakeutumisella haetaan identiteettiä, mutta toisaalta opiskelijoilla on taustalla merkittäviä kokemuksia, joita he ovat saaneet koulun ulkopuolelta. Koulu arvostaa oppilaiden ominaisuuksia, resursseja ja identiteettejä oman symbolisen järjestyksen mukaan (Ari Antikainen, 2010 ). Syrjäseuduilla asuvat nuoret voivat olla pakotettuja lähtemään omalta kotiseudulta muualle ammatilliseen koulutukseen. Opintielle lähtö ei välttämättä aina onnistu suunnitellusti ja osa opiskelijoista haluaa keskeyttää opintonsa sosiaalisen maailman kaventumisen vuoksi (Ulvinen, 2006 ).

4. Koulutuksen merkityksestä elämänkulkuun
Valintatilanteet eri elämänvaiheissa vaikuttavat siihen, mihin suuntaan yksilöt päättävät lähteä kulkemaan ja kehittämään omaa yksilöllistä osaamistaan. Elämä kostuu niin ainutlaatuisesta yksilöllisyydestä kuin rakenteellisten olosuhteiden määräämästä ja hallitsemasta todellisuudesta. Elämänkerrallisen lähestymistavan avulla voidaan kartoittaa yksilöllisiä asioita ja eri elementtien vaikutuksia yksilöiden elämänkulkuihin. Kulttuurin pitkittäiskuvia ja yksilön roolia osana kokonaisuutta voidaan tutkia ja analysoida elämänkerta - ja teemahaastatteluilla (Ari Antikainen, 2010 ).
Todellisuuden, kokemuksen ja ilmaisun analyyttinen toisistaan erottaminen ovat keinoja kuilujen välttämiseksi. Todellisuuden ja kokemuksen välillä vallitsee yhteys ja näitä tekijöitä ei voida määritellä toisistaan irrallaan. Todellisuus tarkoittaa elettyä elämää, joka on tapahtunut ja siitä muodostuu todellisuus. Koettu elämä perustuu kokemuksiin, joihin kuuluvat mm. mielikuvat, tunteet ja ajatukset. Sanat ja symbolit, joilla ilmaistaan koettua elämää ovat elämän kuvausta kerrottuna (Huotelin, 1996 ).

4.1. Muutokset koulutuksessa ja oppimisessa
Yhteiskunnan muutokset 1990-luvulla ovat vaikuttaneet koulutusjärjestelmään ja siihen liittyviin hallinnollisiin ja taloudellisiin ratkaisuihin. Taloudelliset lamat niin Suomessa kuin Ruotsissa ovat johtaneet leikkauksiin julkisissa menoissa. Pedagoginen ja koulutuksellinen käsitteistö muuttui valtionhallinnollisesta ohjauskäsityksestä taloudelliseen tulosohjaukseen. Tehokkuus ja tuloksellisuus otettiin huomioon entistä vahvemmin. Markkinakilpailulliset ratkaisut nähtiin osana koulutusmaailmaa ja koulutuspolitiikkaa. Oppilaita alettiin pitää koulutuksen kuluttajina. Koulutuksen uudelleenrakentamisen vaiheet ovat olleet hyvin samansuuntaisia globaalisti. Joissakin maissa koulutukselliset ratkaisut ja autonomia vietiin pidemmälle kuin Suomessa. Euroopan tasolla koulutusten harmonisoinnit jatkuvat ja esimerkiksi eri ammattialoilla opettaja- ja oppilasvaihdot ovat lisääntyneet merkittävästi. Yhdenmukaistamalla sääntöjään Eurooppa on pyrkinyt saavuttamaan taloudellisessa mielessä kilpailuetua Yhdysvaltoja ja muita mantereita vastaan (Ari Antikainen, 2010 ).
4.2. Tulevaisuuden koulutuspolitiikan haasteet
Informaatioyhteiskunnat ovat luonteeltaan verkostomaisia yhteiskuntia, joiden sosiaalinen morfologia on jotain aivan uutta. Koulutus on muuttumassa riippuvaisemmaksi työelämän ja yhteiskunnan kehityksestä. Eri oppilaitokset hakevat kumppanuuksia eri organisaatioista niin globaalisti kuin kansallisesti. Nopeaan muutoksen on vastattava hallinnoimalla sitä. Selviämisen strategiaan vaaditaan muuntautumiskykyä ja joustavuutta. Muodollinen koulutus ei riitä monimutkaisten asioiden hallintaan, koska tarvitaan taitoa ja
kykyä yhdistellä uusia toimintayhteyksiä kehittyviin, epämuodollisiin ja vaikeisiin yksityiskohtiin, joiden avulla voidaan kehittää uusia ratkaisuja informaatioyhteiskunnan tarpeisiin (Ari Antikainen, 2010 ).
Opettajat ovat haastavien ja jatkuvasti muuttuvien uusien tutkimusten, sovellusten ja teknologioiden kautta ristiriitaisessa tilanteessa. Miten voin olla ajan tasalla kaikista asioista ja miten voin oppia koko ajan lisää, opettajat voivat kysyä itseltään. Toisaalta opiskelijoiden ei enää oleteta istuvan hiljaa luokissa kuuntelemassa opettajaa, vaan on oikeastaan toivottavaa, että opiskelijat aktivoituvat ja saavat aikaan keskustelua ja vuorovaikutustilanteita koululuokissa. Uudenlaiset tilat ja tietokäytännöt siirtävät meidät uusille vuorovaikutustaitojen tasoille. Oppimisesta ja koulutuksesta voidaan puhua uudenlaisin termein ja trendein, mutta itse tavoitteena oivaltavassa oppimisessa on uudenlaisen henkisen kasvun ja hyvinvoinnin tavoitteleminen (Lonka, 2015)

5. Pohdintaa koulutuksen ja oppimisen merkityksestä identiteetin kehittymisessä
Yhteiskuntien modernisoitumiset ovat yksilöllistäneet rakenteita ja niissä toimivien yksilöiden asemia. Vuorovaikutus ja yhteisöt ovat edelleen tärkeitä sosiaalisen maailman asioita, joiden kautta arkielämää jäsennetään. Identiteetin käsite ja elämänkertametodi ovat vaikuttaneet ymmärrykseemme siitä, mitä koulutuksessa ja oppimisessa on huomioitava, kun tarkastellaan yksilöitä ja heidän toimintaansa eri ympäristöissä. Globalisoituminen on tuonut uusia aspekteja niin kasvattajien kuin kasvatettavien toimintaan. Yksinkertaisesti maailmamme on pienentynyt ja olemme taloudellisesti ja poliittisesti entistä yhdenmukaisempia eri mantereilla, vaikka kulttuurimme ovat erilaistuneet. Eurooppalainen koulutusten harmonisointi on perustunut ns. Bolognan prosessiin, mutta tällä hetkellä maailmantilanteessa on myös tapahtunut eriytymistä ja sodat, lamat ja kriisit ovat johtaneet konflikteihin, joillakin alueilla. Maailmantalouden perusta pohjautuu luottamukseen ja siihen, että hoidamme esimerkiksi taloudelliset velvoitteemme ja toimimme yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan.
Koulutusidentiteetti ei ole lopullinen tuomio, koska oma ala ja käsitykset omasta itsestä oppijana muuttuvat haasteiden ja kokemuksen myötä. Identiteetin rakentumiseen vaikuttavat materiaaliset ja objektiiviset seikat. Koulutusjärjestelmien muuttamiseen ja koulutuspoliittisten päätösten tueksi tarvitaan kokemuksellista tietoa ja prosessien, ehtojen ja mekanismien kriittistä analysointia. Todellisuus, kokemukset ja ilmaisut, joita eri-ikäisinä koemme vaikuttavat oppimiseen ja henkiseen kasvumme. Identiteettien muuttuva luonne ja ihmisten yksilölliset ratkaisut tekevät elämänkuluistamme monimuotoisia, vaikka toimimme samoissa yhteisöissä tai ryhmissä.

Lähdeluettelo
Aittola, T. (2012 ). Kasvatussosiologian suunnannäyttäjä . Tallinna : Gaudeamus Oy .
Ari Antikainen, R. R. (2010 ). Kasvatussosiologia . Helsinki : Wsoypro Oy .
Huotelin, H. (1996 ). Menetelmällsiä lähtökohtia elämänkertatutkimuksiin. Teoksessa Oppiminen ja elämänhistoria. Jyväskylä : Gummerus Kirjapaino Oy .
Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen . Keuruu : Otavan Kirjapaino Oy .
MaijaLiisa Rauste-Von Wright, J. v. (2003). Oppiminen ja koulutus . Juva : WS Bookwell Oy .
Ulvinen, M. P.-M. (2006 ). TUHTI2004 : POHJOINEN NUORISOTYÖN, TUTKIMUKSEN JA HALLINNON ULOTTUVUUS. Oulu : http://urn.fi/urn:isbn:9514280296.